Yritysedustaja

Kaipaatko ideoita tai osaajia liiketoiminnan kehittämiseksi ja uusien kasvuavauksien toteuttamiseen?

Tänä päivänä yritykset taistelevat selviytymisestään taloudellisesti haastavana aikana, eikä resursseja liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvun ideointiin usein ole.

TreStart tuo vapaana olevat kokeneet ja osaavat työnhakijat yritysten ulottuville. Yritys tuo haasteen TreStart-yhteisön ratkaistavaksi ja saa sen pohjalta kehitettyjä uusia ideoita liiketoiminnan kehittämiseksi. Osaajat esittelevät ratkaisuja yhteisessä tilaisuudessa yritysedustajille, jonka yhteyteen on varattu aikaa myös verkostoitumiselle.

TreStart toiminnassa tavoitellaan win-win -tilannetta: Yritys pääsee näkemään käytännössä, millaisia uusia avauksia liiketoiminnassa voisi olla mahdollista tehdä. Samanaikaisesti yritykselle on tarjolla useita uusia osaavia työntekijöitä, jotka tietävät suoraan, miten uutta liiketoimintaa tulisi lähteä rakentamaan. Osaajat pääsevät kehittämään itselleen kiinnostavia työllistymismahdollisuuksia ja saavat tutustua potentiaalisiin työnantajiin käytännön yhteistyön kautta. Tampereella ja Pirkanmaalla toimivat yritykset saavat uusia edellytyksiä kasvun luontiin.

TreStart toimintaan mukaan tuleminen on yrityksille helppoa, riskitöntä ja maksutonta. TreStartin vetäjät auttavat haasteen määrittelyssä ja oikean ratkaisuvaihtoehdon löytämisessä.

Mikäli kiinnostuit TreStartin tarjoamista mahdollisuuksista lähetä meille viestiä, niin jutellaan asiasta lisää:

Ota yhteyttä

(Olet tietty myös tervetullut keskustelemaan toiminnasta vetäjien kanssa paikan päälle TalentSpaceen Finlaysonille osoitteeseen Satakunnakatu 18 A, Tampere.)

Case esittely

Yrittäjä otti yhteyttä ja halusi tarjota liiketoiminnan kehittämiseen liittyvää haastetta. Lähtökohtana ei ollut valmista työpaikkaa, vaan tarkoitus oli kerätä ideoita myynnin ja markkinoinnin alueelta erityisesti verkkokaupan näkökulmasta.

Esimerkki toteutuneesta AIHIO-pajasta

Aihio prosessi